Viimeinen päivitys

Surukseni joudun tunnustamaan, että en itse enää istu näppäimistön äärellä, vaan elämäni Rakkaus on joutunut avaamaan punaisen kirjan, johon olen kirjannut asioita ja toiveita tilanteessa, kun se mitä pelkäsimme, on tapahtunut.

Kamppailu elämästäni on päättynyt. Olen iloinen että olitte elämässäni virtuaalisin kosketuksin ja että halusitte antaa tukenne & aikanne joka oli niin jännittävä.

Elämä on täynnä yllätyksiä ja seikkailuja niitä haluaville. Olisin mielelläni jatkanut niitä ja täyttänyt tavoitteeni 100:sta tavasta selvitä. Jutut päättyvät kuitenkin nyt tähän tekstiin. Toivon että rakas mieheni ja pieni tyttäremme saisivat tuntea sen lämmön ja huolenpidon, jonka itse olen kokenut saamieni kommenttien ja viestienne välityksellä.

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut

lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;

rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,

ja hyvästely humisee puissa.

Hyvästely on suuri, ero edessä,

mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi on uni kevyt, kun nukahdan,

käsi pään alla.

                                         Edith Södergran

Me näemme vielä!

-Smoothielli-

50. Katso taaksepäin!

Liseberg

Kesä 2013

Huvipuistossa omin eväin -

immuunisuoja-arvot alhaiset,

mutta käsidesipullot ovat näpsäköitä

ja mieluummin syön kotonatehdyn salaatin 

kuin jossain epämääräisessa kesän lämmössä 

lilluneen luomuksen.

 

Leukemia saatu remissioon. 

Luuydinsiirto olisi edessä,

jos luovuttaja vain löytyisi.

 

Tässä vaiheessa tiesimme vain, että

  kukaan sisaruksistani

ei sopisi luovuttajana.

Myöskään ei kukaan Ruotsin rekisteristä.

Löytyisikö Euroopan kesästä 

joku sopiva?

Lopulta löytyi.

 

26-vuotias saksalainen mies, 

jota kuvaillaan täydelliseksi luovuttajana.

Varastamme kesän aikana hetkiä perheenä.

Rannalla, saaristossa, kaupungilla - 

missä tahansa pystyin pysymään kaukana

ihmisjoukkioista ja tartunnoista.

Muistan se vapauden tunteen, 

kun istuin paikallisessa "tukkijoessa".

Kastuin kyllä niin maan perusteellisesti.

Karjuin kuin kakara kädet ylhäällä alamäissä!

Hetkeen aikaan en edes nähnyt mitään.

Mutta tunsin.

 

Elin.

 

Myöhäinen syksy 2013 

 

 Luuydinsiirron jälkeen kotona. 

Pyysin isääni ottamaan kuvan 

tytöstämme ja minusta. 

Jalat olivat jo alkaneet kantaa 

ja halusin itseni muistavan, 

että en koskaan unohtaisi 

mistä olemme perheenä nousseet. 

 

Olin saanut mieheltäni 3kk - 

selviytymislahjan luuydinsiirrosta, 

sormukset sormissani

 oli manifestaatio ja merkki minulle siitä,

että minun selviytymiseeni voisi taas voisi luottaa.

Jos minuun kannatti inventoida - 

saisin lisävoimaa taistella. 

Seuraava virstanpylväs olisi maailmassani 6 kk.

Omia pieniä onnistumisenhetkiä juhlin joka päivä.

 

 6kk selviytymisen kunniaksi menisimme

syömään isot katkarapuleivät valtavaan 

lähellä olevaan hotellin. 

 

6 kk siirrosta voisi immunisuojani niin

kypsä että se kestäisi hotellin hissillä ylimpään kerrokseen,

ravintolaympäristön salaatit, 

majoneesit ja ne -

katkaravut!

 

 

Kevät 2014

 

"Kun sinulla on tiukka paikka ja kaikki menee pieleen, 

ja juuri kun sinusta tuntuu, ettet jaksa enää hetkeäkään, 

niin älä vain luovuta - 

koska vuorovesi on juuri silloin kääntymässä." 

Harriet Beecher Stoower 

 

Ystävänpäivänä 2014 kamppailuni 

tilastotietoja vastaan alkoi uudelleen. 

 

Olin 5 viikkoa 6 kk:n tavoitteestani.

Olin saanut sekää akuuttia- että kroonista

hylkimisreaktiota (uudet solut toimivat toisin

sanoen niin hyvin kuin voisivat toimia), 

kaikki arvot olivat niin hyviä kuin

pystyivät olemaan - silti tunsin, kuten

"Takaisku":ssa kuvailin, että joku

on alkanut menemään väärään suuntaan.

Ei nyt.

Ei 6 kuukauden sisällä siirrosta.

Olin miettinyt, 

mistä saisin voimaa jos

syöpä uusiutuisi.

 

Nyt tiedän sen - 

aivan sieltä mistä viimekin vuonna:

Rauhan lähteestä.

 

 

Otti niin päästä.

Jotain olisi tehtävä.

 

Puettiin hienot vaatteet päälle 

ja lähdettiin ystäväperheen 

kanssa kreikkalaiseen syömään. 

 

Olin elossa juuri nyt ja 

hoidot alkaisivat maanantaina.

 

 

Sitten en tiedä, kuinka oikeassa Beecher Stowe on.

Mutta minun on niin vaikeata antaa periksi.

 

 

 

 

"Uusia maita ei voi löytää, 

jollei suostu kadottamaan 

rantaa näkyvistään hyvin pitkäksi aikaa." 

André Gide 

 

Miten voin nyt? 

Kuva on kahden viikon takaa... 

jaksoin leikkipuistoon pikkuruisemme kanssa. 

Juuri tällä hetkellä en jaksa..

 

Olen mielessäni kirjoittanut tätä blogia pala kerrallaan -

valinnut kuvat ja tekstit mielessäni vähän kerrallaan. 

 

 

Kotona käy erikoissairaanhoito - 

eli minun ei tarvitse enää yrittää kokeisiin ja hoitoihin

sairaalaan, vaan olen kuin mikäkin luksusrouva Rivieralta - 

kaikki apu on puhelinsoiton päässä. 

 

  Yritän murehtia vähemmän tulevaisuutta - johon en niin 

paljoakaan voi vaikuttaa ja nauttia

elämästä - johon pystyt vaikuttaa juuri nyt.  

 

 

-Smoothielli

 

Nähdään taas!

49. Mukavuusrajojen ylityksiä

Sairastuessa sitä tömpsähtää kaikkien rajojen -
etenkin mukavuusrajojen ulkopuolelle.

Mukavuusrajat tarkoittavat maailmassani sitä,
että ihminen tuntee hallitsevansa elämäänsä,
tietävänsä mitä huomenna pitäisi tapahtuman -
yksinkertaisesti - on jollain tavalla tuudittautuneessa
tilassa normaalin elämän keskellä.

Mukavuusrajojen sisäpuolella eläminen on turvallista
ja haluttavaakin.

Elämäni mukavuusrajojen ulkopuolella on venähtänyt
pidemmäksi ajaksi kuin mitä osasin edes kuvitella.
Tietämättömyyttä tulevaisuudesta.
Sitä tunnetta kun muut ennustavat tulevaisuuttasi
kokeiden perusteella.

Minä olen yrittänyt siirtyä mukavuusrajojen sisäpuolelle
tekemällä asioita, jotka ovat pelottavia.
Esimerkiksi: leikkimällä blondia - uskaltamalla itseni
unohtaa sairauden ja nauttivan elämästä.

Alla oleva linkki on esimerkki toisesta ihmisestä joka on
mielestäni hyvin rohkea ja esimerkki meille monille.
Minua itkettää joka kerta kun näen sen.

Yöpöydälläni on kasa kortteja, joihin siskoni on kirjoittanut
voimauttavia runoja.

Jaan teidän kanssa yhden niistä,
runon, jota lähes joka aamu luen ja hoen itselleni:

"Uusia maita ei voi löytää,
jollei suostu kadottamaan
rantaa näkyvistään
hyvin pitkäksi aikaa."
André Gide


Nähdään taas!


-Smoothielli-

48. Osta aikaa

Elämme yhteiskunnassa jota pyörittää aika.
Ja raha.
Tuntuu että kaikilla on koko ajan kiire

Uutiset ja tiedot maailmalta, tärkeät tai turhat,
tavoittavat meidät muutamassa sekunnissa.

Hyvin harva ihminen kulkee kadulla pitämättä
maailmaa pienoiskoossa taskussaan tai laukussaan.

Sille on olemassa yksi sana:
stressiyhteiskunta.

Stressiyhteiskunta ympäröi meitä kaikkia.
Johtaen erilaisiin oireisiin.
Sairauksiin.

Uskon, että jokapäiväinen hiljentyminen on avainasemassa
kaikesta tästä selviämiseen.

Uskon myös, että meidän kaikkien on tietoisesti tehtävä työtä
löytääksemme tavan selvitä elämästä stressiyhteiskunnassamme.

Esimerkiksi ajankäyttö ja tietotekniikka -
annanko tietotekniikan kehityksen työntää minua vauhdilla eteenpäin
vai hallitsenko minä edelleen aikaani?
Pystyisinkö olemaan kuukauden ilman Facebookia?


Onko minulla joka päivä hetki itselleni, että voin koota
rauhassa ajatukseni ja löytää rauhan arjen keskellä?
Ilman puhelimen pirinää tai TV:n mölinää?

Psykologit ja terapeutit kohtaavat arjessaan nettiriippuvuudesta
kärsiviä ihmisiä. Vaikka emme olisikaan sairaalloisen
riippuvaisia netissä olemisesta, voi välillä olla hyvä miettiä
mistä elämän palaset koostuvat.

Uskon keskittymisen ja tietoisen oman hiljaisen hetken hakemisen
olevan hyvin tärkeällä sijalla meille kaikille.

Etenkin jos ajatukset ovat pyörremyrskyn kourissa typerien
diagnoosien ja sairauksien takia. Tai muuten vain tämän elämän
vuoksi.

Joten tässä tehtävä meille kaikille -
tee joka päivä puoli tuntia jotain, josta todella pidät, nautit ja
josta saat puhdasta energiaa, iloa ja voimaa kehoosi.

Puoli tuntia?
Sehän on hirveän pitkä aika.
Joka päivä?
Kyllä.

Aloitetaan harjoittelu tällä rentoutusvideolla joka on kuvattu
Australian metsissä.
Minä saan etenkin voimaa puiden välissä pilkahtavasta
auringosta.

Ja hei.
Se kestää 3:25 minuuttia.
Pystyt siihen.

Muista.
Joka päivä.
Ainakin hetki itsellesi.
Tee vaihtokauppa vaikka TV:n katsomisen
tai Facebook-päivitysten lukemisten kanssa.
Puoli tuntia ei yhtäkkiä olekaan enää pitkä aika.



Nähdään taas!


-Smoothielli-

47. Katso elokuva

Elokuvan katsominen voi viedä ajatukset
välillä pois kurjista asioista.

Kuuluu samaan sarjaan kuin kohdan 6.
"Lue Aku Ankkaa".

Antaa lepoa ylikuormittuneelle mielelle
ja naurua sydämelle.
Sen avulla voi varastaa hetken
normaaliutta epänormaaliuden
keskellä.

Olen nähnyt muutaman hyvin koskettavan
elokuvan viime aikoina...

"Song for Marion" liippasi aika läheltä,
mutta oli kaikesta huolimatta ihanan elämäniloinen.
(suomeksi "Laulu Marionille")

Toisessa elokuvassa, jossa päänäyttelijä voittaa suurimmat
pelkonsa, löydän paljon itseäni ja välillä tunnen oloni
pelottomaksi katsoessani sitä.
("Remember, remember, the fifth of September...")

Piirrettyjä tulee myös nähtyä aika paljon ja
niissä on aina joku suurempi opetus -
lapset nauraa eri kohdissa kuin aikuiset.

Tässä joku aika sitten hiukseni aiheuttivat hilpeyttä,
niistä on tullut kiharat ja muistutan suihkun jälkeen
Lambia. Sain ystävältäni alla olevan linkin,
värjäysvinkki kenties?

No, jos ei muuta niin tätä katsoessa alkaa vähän
naurattamaan.

Muuten ei niin paljoa tänään ole naurattanut,
kaikki on kovin epävarmaa ja hataraa.
Joten edessä on viikko kun saa
harjoittaa blondiutta täyspäiväisesti.

-Miten blondin silmät saa loistamaan?
Osoita taskulamppu sen korvaan.

Uskomatonta että mä kirjoittelen täällä julkisella
foorumilla blondivitsejä!

Tällaista tämä elämä välillä teettää.
Mentaaliblondiutta.


Nähdään taas!

-Smoothielli-

46. Leiki blondia

Vaaleahiuksista ihmistä, jolla on niin tyhjää
pään sisällä että kaikuu.

Tämä oli jotenkin niin täydellinen aihe
näin aprillinpäivän kunniaksi - mutta totta joka sana!

Blondina oleminen auttaa välillä selviämään
mm. inhottavista tuntemuksista joita tulvii kehossa,
myrkyistä tai sairaudesta johtuvaa.

Helppoa?
Tauti kun olisikin.

Mieheni sisko muistuttaa kuitenkin minua usein,
viimeksi tänään: Heeeiii, nyt on sitten blondipäivä!
Syynä on huomiset kokeet - huomenna on taas
tuomiopäivä ja nähdään miltä kaikki näyttää
viime viikon myrkkykuurin jälkeen.

Kaunista iltaa kaikille ja uusille lukijoille tervetuloa
jengiin! Sivua käännellään 150 kertaa päivässä ja
top ten - maat ovat seuraavat, tässä järjestyksessä:

1. Suomi
2. Ruotsi
3. Venäjä
4. Yhdysvallat
5. Yhdistynyt kuningaskunta
6. Saksa
7. Espanja
8. Thaimaa
9. Viro
10. Australia Kovin on kansainvälinen lukijajoukkomme -  kiitos kun hengailette mukana! Nähdään taas! -Smoothielli-

45. Mielen uhkakuvista

"Jos haluamme pysyä rohkeina,
emme saa antaa ajatustemme viipyä
pelottavissa uhkakuvissa."
                                            (ia s. 102)

Siskoni taas luki tuon rauhoittavan ajatuksen
korvaani puhuessamme puhelimessa aamulla.

On tämä aikamoista mielenhallinnan korkeakoulua,
taidanpas vetää tohtorin paperit tästä vielä jonain
päivänä. Tai sitten en - voipi olla että kun tästä
mankelista selviän niin maailma näyttää vähän
erilaiselta!

Viikonloppu kulunut akuutin kautta osastolla maatessa,
jonkinlaisia neurologisia ongelmia jotka
ilmenevät kipuna kasvoissa ja puutuneena alahuulena.

Solumyrkkyviikko alkoi kuitenkin sovitusti eilen ja
olen kohta lähdössä sairaalaan - pääsin siis kotiin ja
saan käydä kotoa käsin hoidoissa.

Oma sänky on kullan kallis tällä hetkellä.


Rohkeutta ja voimaa Sinunkin päivääsi!
Kiitos kaikista terveisistä joita sain erityisesti
Etelä-Pohjanmaalta Suomesta viikonlopun aikana!
Ne lämmittävät sydäntä ja mieltä.



ps. Siirryin muutama vuosi sitten Euroviisuja boikotoivien
joukkoon, mutta kuuntelin tämän vuoden ehdokkaat.
Katsotaan miten Euroopan poliittinen tilanne vaikuttaa
voittajan valintaan..

Kuuntelin eri maiden laulut läpi ja epäilen, että alla oleva
laulaja tulee päätyvän aika korkealle.

Boikotoimiseni jatkukoot...




Nähdään taas!


-Smoothielli-